PÄÄKIRJOITUS

Laatua lapsille, hyötyä kaikille

Heikki Pölönen teksti / Opettaja 22/2017

Kuvittele seuraava tilanne: Et tiedä yhtään, kuka olet. Et tiedä, oletko musta vai valkoinen, mies vai nainen, johtaja vai alamainen. Ulkomaailmasta sinut erottaa tietämättömyyden verho.

Nyt tehtävänäsi on rakentaa yhteiskunta, joka mahdollistaa hyvän elämän kaikille. Et tiedä sitäkään, minkälaisille palveluille tai tukiverkostoille sinulla tai lähipiirilläsi olisi tarvetta, joten pyrit ottamaan kaikki yhteiskunnan jäsenet huomioon ja varmistamaan, että lopputulos on mahdollisimman oikeudenmukainen.

Tietämättömyyden verho on filosofi John Rawlsin luoma ajatusleikki. Oikeastihan sellaista ei ole olemassa. Niinpä yhteiskunnallisten päätösten vaikutusten arvioimisessa kannattaakin tukeutua tietämättömyyden verhon parhaaseen vastineeseen: vertaisarvioituun tieteeseen.

Ajankohtainen esimerkki tieteen ja tutkimuksen tarpeellisuudesta on varhaiskasvatuslain freesaus, jota maan hallitus puuhaa ensi vuodelle. Pienten lasten oppimista ja varhaiskasvatuksen vaikutuksia yksilöön ja koko yhteiskuntaan on tutkittu paljon. Vaikutusten monipuolisuuskin tiedetään. Osa vaikutuksista näkyy välittömästi, osa vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä.

Välittömästi laadukas varhaiskasvatus lisää esimerkiksi lapsen hyvinvointia. Nassikat nauttivat siitä, että he saavat leikin lomassa oppia uutta ja tunnistaa omia vahvuuksiaan. Osaavien opettajien vetämässä ryhmässä kehittyvät esimerkiksi lapsen kielitaito, kouluvalmius sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot. Näistä taidoista lapsi hyötyy koko loppuelämän.

Entä yhteiskunnalliset vaikutukset? Laadukas ja helposti saavutettava varhaiskasvatus tukee sitä, että pientenkin lasten vanhemmat voivat luottavaisin mielin palata työelämään. Tämä lisää työelämän tasa-arvoa ja tuo veroeuroja, mikä puolestaan mahdollistaa laadukkaiden julkisten palvelujen ylläpitämisen. Aika jees! Varhaisvuosien oppimiseen satsaaminen näkyy vielä vuosien päästä erityisesti väestön korkeana koulutustasona ja kielteisten ilmiöiden, kuten syrjäytymisen, vähenemisenä.

Heti varhaiskasvatuslain päivityksen alkumetreillä on fiksusti nojattu tutkimukseen. Kolme huippuasiantuntijaa kokosi opetusministeriön pyynnöstä varhaiskasvatuksen tiekartan. Se on kattava paketti ratkaisuehdotuksia, jotka lisäisivät varhaiskasvatuksen laatua, osallistumisastetta ja vaikuttavuutta. Avain kaikkeen on nimenomaan laatu, koska vain laadukkaalla varhaiskasvatuksella on todettu olevan positiivisia vaikutuksia yksilöön ja yhteiskuntaan. Laatutekijöistä tärkein on tutkitusti henkilöstön korkea osaaminen.

Terkkuja päättäjille: kannattaa tutustua selvityshenkilöiden laatimaan tiekarttaan. Sen esitykset perustuvat ”mutun” tai minkään eturyhmän suosimisen sijaan tutkittuun tietoon. Kun päätöksiä tehdään tiekarttaa seuraten, rakennetaan yhteiskuntaa oikeudenmukaisesti ja lapsen etu edellä. Siitä hyötyvät lopulta kaikki.

Heikki Pölönen
heikki.polonen@oaj.fi
Twitterissä @hesep

Ansaitset parempaa palvelua!

Ensimmäisessä pääkirjoituksessani syyskuussa kirjoitin siitä, miten teknologiset innovaatiot muuttavat maailmaa kiihtyvällä tahdilla. Tänäkin vuonna moni uusi innovaatio on pysyvästi muuttanut arkeamme.

Itselleni wau-elämyksiä ovat aiheuttaneet esimerkiksi uusi yhteiskäyttöautopalvelu Drive Now, Helsingin kaupunkipyörät sekä mahdollisuus maksaa ostokset kännykkää vilauttamalla. Kaikkia näitä yhdistää palvelun nopeus ja helppous.

Ensi vuoden alussa palaan päätoimittajan hommista kehittämään OAJ:n verkkopalveluita. Ne kulkevat aina taskussasi, ja sinä oletkin edessä olevien uudistusten ytimessä. Haluan, että oaj.fi- ja opettaja.fi-sivujen sisällöt tuottavat wau-elämyksiä ja vastaavat kysymyksiisi. OAJ:n jäsenenä ansaitset verkossakin palvelua nopeasti ja helposti.

Iloa joulun odotukseen – nähdään somessa! HP