Mukkulan koulun luokanopettaja Veera Tähtinen toivoo kouluun lisää lukumummeja ja -vaareja, sillä tarvetta olisi.

JUURI NYT

Mummin kanssa lukemassa

Lukumummit ja -vaarit antavat pienelle koululaiselle kielikylvyn lisäksi läsnäoloa, sanoo luokanopettaja Veera Tähtinen.

Tiina Suomalainen teksti / Lauri Rotko kuva / Opettaja 22/2017

Yhdessä lukeminen on lukutaidon ja kielen oppimista ja sanavaraston kartuttamista – mutta ennen kaikkea vuorovaikutusta.

Tämän tietää lahtelaisen Mukkulan koulun luokanopettaja Veera Tähtinen, jonka eka–tokaluokkalaiset maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat saaneet seurakseen lukumummeja ja -vaareja.

Idea on yksinkertainen: perehdytyksen läpikäyneet vapaaehtoiset seniorit käyvät lukemassa yhden lapsen kanssa viikoittain ja juttelevat luetusta.

– Lukumummi ja -vaaritoiminnassa mukana olevilla oppilailla on oltava äidinkielenä joku muu kuin suomi. Meillä on lapsia monista eri kulttuureista. Valitsen oppilaat sen mukaan, kuka eniten tarvitsee tukea ja apua, Veera kertoo.

Tavoitteena on, että lapsen kanssa luettaisiin useampia kertoja. Näin nähdään lapsen kehitys, ja samalla lapsen ja lukumummin tai -vaarin välille pääsee muodostumaan läheinen suhde.

– Luku- ja kielitaidon kohentumisen lisäksi tärkeää on se, että puolen tunnin ajan lapsi saa aikuisen jakamattoman huomion. Kouluarkemme on niin hektistä, etten mitenkään ehdi antaa jokaiselle oppilaalle niin paljoa huomiota kuin haluaisin.

Kiireisen rytmin takia opettaja harvoin ehtii jutella lukumummin tai -vaarin kanssa lukutuokion jälkeen ja kysellä, miten meni. Se on Veerasta harmi.

Tästä huolimatta lukumummi- ja -vaaritoiminnassa ei ole kuin voittajia. Veeran mukaan kaikki – lapset ja aikuiset – ovat olleet tyytyväisiä.

– Kannustan kouluja lähtemään rohkeasti mukaan. Tämä ei vaadi paljon, mutta antaa rutkasti takaisin.

Lukumummit ja -vaarit

Toimintamallin kehittäneet Niilo Mäki -instituutti ja Mannerheimin lastensuojeluliitto.

Tarjolla nyt myös maahanmuuttajalapsille.

Kahdenkeskinen lukutuokio puolen tunnin ajan kerran viikossa. Kirja oppilaan tason mukaan, paikkana jokin rauhallinen nurkkaus koulussa.

Lukumummit ja -vaarit valittu Hundredin sadan globaalin koulutusinnovaation joukkoon.

lukumummitjavaarit.fi